Kiertopalkinnon nimi on Ullan Pokaali. sen on ideoinut ja luovuttanut jaettavaksi Suomen nykyisen valjakkoajourheilun alkuajoista asti lajia harrastanut kansainvälisen tason steward, Ulla Kemppainen.
Kiertopalkinnosta voivat vuosittain kilpailla kaikki valjakkoajokilpailuihin osallistuneet ajurit.
Kiertopalkinto annetaan ajurille, joka on osoittanut kauden aikana hyvää hevostaitoa ja myönteistä asennetta tiimiään, kanssakilpailijoitaan ja kilpailujen järjestäjiä kohtaan. Valinnan pääpaino on alla olevien kriteerien ensimmäisessä kohdassa. Kiertopalkinnon jakaa Suomen Ratsastajainliitto ry:n Valjakkokomitea kuultuaan kilpailussa toimineiden päästewardeja ja lajin valmentajia.
Kriteerit ovat:
– Hevosen esimerkillinen kohtelu, sen hyvinvoinnista ja kilpailukunnosta huolehtiminen SRL:n alaisissa valmennuksissa ja kilpailuissa.
– Kannustava suhtautuminen omaan tiimiin ja kanssakilpailijoihin.
– Aktiivisuus lajin kehittämisessä mahdollisuuksien mukaan.
Kiertopalkinto on ikuinen. Kiertopalkinto luovutetaan Valjakkokomitean sääntömääräisessä vuosikokouksessa.
Kiertopalkinnon hopealaatasta ja kaiverruksesta aiheutuvista kustannuksista ja sen toimittamisesta seuraavaan vuosikokoukseen uudelleen jakoa varten vastaa Valjakkoajon tukiyhdistys VaTu. Pokaaliin kiinnitettävään laattaan kaiverretaan vuosiluku ja ajurin nimi.